Muistoja: Móri

1/25/2013

Kingis Toffifee 31.08.03 – 04.10.06


         väri: beige mosaic, 
         nyk. pink white
         sukupuoli: uros
         vanhemmat:
         Elmeri & Alberta
         sisarukset:
         Biscuit & Fifi
         kasvattaja:
         Maarit Lähdesmäki
















Móri on yksi valloittavimmista persoonista, joita olen tavannut ja tuntenut itseni etuoikeutetuksi saatuani mahdollisuuden jakaa elämäänsä kanssaan. Chinchillahistoriaamme voi pitemmän kaavan mukaan lukea omalta sivultaan, mutta lyhykäisyydessään ensimmäisen uroksemme Tamlinin menehdyttyä kastrointiin jouduimme vuorostaan hakemaan seuraa Vanjalle. Yli puoli vuotta vienyt uroschinchillan etsiminen päättyi lopulta Maaritin mailatessa itselleen palaavasta kasvatista, pienehköksi (500g) jääneestä pojasta. Värinsä ei kuulunut hakemiini, enkä punaisista silmistä perusta oikeastaan minkään lajin kanssa, mutta Maarit vakuutti pilke silmäkulmassa näiden olevan rubiinit ja viimeistään kuvat nähtyäni olin myyty. Tamlinin menetyksen jälkeen oli myös huojentavaa tarjota koti valmiiksi leikatulle urokselle. Tuolloin puolitoistavuotias beige mosaic (nykyiseltä nimitykseltään pink white) Kingis Toffifee vietti ensin kuukauden kasvattajansa hellässä huomassa toipuen kyynelkanavan tulehduksesta ja huonokuntoiseksi päässeestä turkista emänsä Alben kanssa. Laumamme jatkoksi "Toffe" liittyi 16. maaliskuuta 2005 ja sai uuden kutsumanimensä Margit Sandemon Noitamestari-kirjasarjan mukaan.

             

             

[kuvat kasvattajalla: Maarit Lähdesmäki, Kingis]

Vanja ja Móri olivat ensimmäinen chinchillapariskuntani, jota pääsin yhdistämään. Suosituksia oli tuolloin monenlaisia, joten koetettiin hiekka-astian kautta häkkien vaihtoa ja suoraan samaan häkkiin asuttamista huonoin seurauksin. Pienemmässä häkissä tämä mahdollisesti sujuu paremmin, mutta meidän tapauksessamme tilaa oli aivan liiaksi Vanjan juoksuttaa poikaparkaa mielensä mukaan sillä lopputuloksella, että parin päivän yritysten jälkeen Mórilla oli silmäkulma auki. Haava oli hurjan näköinen, mutta siisti ja parani onneksi hyvää vauhtia sillä välin, kun yhdistäminen laitettiin tauolle. Luettuani vaihtoehtoisista totuttamistavoista päädyin monelle muulle lajille jopa vaaralliseen, mutta chinchilloilla toimivaan menetelmään yhdistää eläimet mahdollisimman pienessä tilassa. Suositeltua näyttelykuutiota meiltä ei löytynyt, joten 6. huhtikuuta aloitettiin hiekka-astialla, josta siirryttiin kantokoppaan ja seuraavana päivänä pieneen häkkiin. Viikkoa myöhemmin, 13. huhtikuuta pariskunta siirtyi chinchillahäkkiin ja sopu säilyi.







Seuraavan vuoden alussa Móri sairasteli. 26. helmikuuta 2006 huomioin Mórin nukkuvan normaalia enemmän, myös tavallisesti aktiiviseen vuorokaudenaikaan, eikä chinchilloista kumpikaan suostunut häkistä ulos, kun Móri ei jaksanut jaloitella, eikä Vanja tahtonut poistua tämän viereltä. Vesi, pelletit ja heinä maistuivat melko normaaliin tapaan, mutta olonsa tuntui vaihtelevan hyvästä huonoksi ja takaisin aivan hetkessä. Móri myös venytteli takapäätään kipuilevan oloisesti ja viihtyi epätyypillisesti ylempien tasojen sijaan häkin pohjalla. Pari päivää tilannetta seurailtuani varasin ajan MeVetin eksoottisiin eläimiin erikoistuneelle Erikssonille ja mailasin Maaritille, joka tuli käymään vielä samana iltana. Virtsakivet joutuivat epäilyksen kohteeksi ja selittivätkin Mórin oireilua melko kattavasti.

Yö meni tolkuttoman huonolla unella huolehtien ja tilannetta vahdaten. Vanja siirtyi Mórin viereltä vain hetkittäin syömään pysytellen muutoin torkkuvan huollettavansa kyljessä, vaikkei itseään tuntunut väsyttävän lainkaan. MeVettiin pääsimme Erikssonin pakeille keskiviikkona 1. maaliskuuta hieman kolmen jälkeen. Móri sai kehuja säyseästä käytöksestään ja Maarit virtsakivien keksimisestä, vaikka virtsa haisi normaalilta eikä vatsaa koskiessa käteen tuntunut mitään. Röntgenkuvassa kivi näkyikin sitten selkeästi; suurehko, sileä ja ylhäälle asettunut. Positiivista oli, että kivi näytti olevan ainoa ja tekevän olon vain epämukavaksi, eikä virtsaamista mahdottomaksi. Kiven liikkeet selittivät hetkestä toiseen vaihtunutta oloa. Painoa Mórilla oli 510g ja yleiskunto hyvä, joten leikkausaikaa ehdotettiin seuraavalle maanantaille. En kuitenkaan tahtonut odottaa tilanteen huonontumista, joten päädyttiin perjantaihin, jolloin Eriksson leikkaisi jossain päivystystapausten välissä heti kun ehtisi.


Perjantaina herättiin viideltä ja suunnattiin eläinlääkäriasemalle heti aamusta. Tamlin ajatuksissa leikkaus huoletti, vaikka luotimmekin olevamme parhaalla mahdollisella lääkärillä. Móri otti rennosti parin tunnin odottelun ennen rauhoituspiikkiä, jonka sai yhdentoista aikaan. Arvioidun vajaan tunnin sijaan leikkaus kesti alle puoli tuntia ja pääsin kuulemaan kaiken menneen hyvin jo puoli kahdentoista maissa. Jäätiin varmuuden vuoksi paikalle vielä lähemmäs kolmeksi tunniksi, jotta Móri saisi rauhassa heräillä lämpimässä ja lähellä apua jos tarvetta ilmenisi. Odottelu sujui rattoisasti eri potilaiden röntgentuloksia ja ensimmäistä kertaa näkemääni lemmikkihaisunäätää ihmetellessä. Kotiin lähdettiin kymmenen päivän mittaisella puolen metrin hyppykiellolla, joten toipilasaikansa Móri vietti väliaikaisasumuksessa piristyen aina saadessaan tätä kovasti etsineen Vanjan seuraansa.

             

Virtsakivileikkauksesta Móri selvisi hienosti, mutta menehtyi ilman näkyvää syytä seitsemän kuukautta myöhemmin, lokakuussa 2006, vain kolmen vuoden ikäisenä. Hämmennys oli melkoinen ja suru sanaton. Vaikka mahtavia persoonia ovat nykyisetkin chinchillamme, oli Mórissa jotain erityistä, enkä voi kyllin Maaritia kiittää tästä ajasta, jonka kanssaan saimme jakaa. Mikä onni, että poikaa meille tarjottiin, vaikkei hakukriteereihimme osunut alkuunkaan! Móri oli luonteeltaan pohjattoman kiltti, herttaisista herttaisin, vaatimaton olento, joka viihtyi sylissä ja kulki juoksemisen sijaan joka askeleella takapäätään hyppyyttäen, tauotta pulputtaen. Monia rakkaita muistoja rikkaampana on suru hitaasti väistynyt ja saanut tilalleen kiitollisuuden siitä, että tiemme ylipäätään kohtasivat.

             

             


1 kommenttia